vapaaehtoiseksi BIGPEPALLE

Täytä hakemusTutustu tehtäviin

Hae vapaaehtoiseksi

Bigpepa leirille

Lasten ja nuorten pelastuspalveluleiri etsii vapaaehtoisia mukaan leirin henkilökuntaan!  

Vapaaehtoiset mahdollistavat lapsille ja nuorille uusia oppimisen kokemuksia sekä elämyksiä. Vapaaehtoistoiminnalla on mahdollisuus myös kerryttää osaamista ja kokemusta erilaisista tehtävistä, joita voi hyödyntää omassa työelämässä, arjessa tai opinnoissa. Tekemästään vapaaehtoistoiminnasta on mahdollisuus saada todistus. 

Mistä on kyse? Bigpepa on Punaisen Ristin Satakunnan ja Varsinais-Suomen piirien yhdessä järjestämä lasten ja nuorten pelastuspalveluleiri. Leirillä lapset ja nuoret oppivat tärkeitä kansalaistaitoja, kuten ensiapua ja ryhmässä toimimista, sekä saavat käytännössä harjoitella vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa, esimerkiksi kadonneen etsintää. Telttaleirillä pääset monien uusien taitojen oppimisen lisäksi nauttimaan perinteisestä leirielämästä nuotion ja uimisen merkeissä. Leiri järjestetään Koivuniemen leirikeskuksessa, Meri-Porissa.  

Vastaanotto kesäleirille

 Kenelle? Bigpepa-leirin leiriläiset ovat 7-20 –vuotiaita nuoria, jotka jakautuvat iän mukaan erillisiin niin sanottuihin alaleireihin. Etsimme leirin henkilökuntaan vapaaehtoisia, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan lasten ja nuorten parissa erilaisissa tehtävissä.

Tutustu vapaaehtoistehtäviin alta

Alaleirin pomo

Pomojen tulee olla täyttänyt 18 vuotta ja heiltä vaaditaan aikaisempaa leiri- ja ohjaajakokemusta. Pomot ovat ensisijaisessa vastuussa alaleirien ohjelmista ja tukevat oman alaleirinsä ohjaajia. Punaisen Ristin tuntemus sekä aiempi leiri- ja ryhmänohjaajakoulutus tai johtamiskoulutus katsotaan eduksi.

Alaleirit, johon voit hakea:

  • 1.Leiri 7-9 vuotiaat
  • 2.Leiri 10-12 vuotiaat
  • 3.Leiri 13-15 vuotiaat
  • 4.Kansainvälinen leiri leiri 16-20 vuotiaat

Leiriohjaaja

Ohjaajien suositusikäraja on 15-vuotta ja aiempi leirikokemus katsotaan eduksi. Auttavat alaleirin pomoja ohjelmien suunnittelussa ja huolehtivat tiiminä ohjelman toteutuksesta.

Leiriläiset ovat heidän hoidossaan ja ohjaajat ovat heidän käytettävissään koko leirin ajan. Ohjaajien tulee toimia esimerkillisesti koko leirin ajan leiriläisille.

Alaleirit, johon voit hakea:

  • 1.Leiri 7-9 vuotiaat
  • 2.Leiri 10-12 vuotiaat
  • 3.Leiri 13-15 vuotiaat
  • 4.Kansainvälinen leiri leiri 16-20 vuotiaat

Huoltohenkilö

Huollon vastuupiiriin sisältyy koko leirin toimivuuden varmistaminen leirin aikana. Tehtäviä löytyy laidasta laitaan aina nuotioiden ja kiukaan pesän sytyttämisestä, klapihommiin sekä veden lämmitykseen.

 

Huollon tiimi pääsee myös hauskanpitoon mukaan ja onkin aina läsnä koko leirin ohjelmissa ja halutessaan vierailevina tähtinä alaleirien omissa ohjelmissa.

Keittiö

Kaikki ruoka leirillä valmistetaan paikan päällä Koivuniemen leirikeskuksen omassa keittiössä.

 

Keittiössä toimii kokki sekä keittiöapulaisia. Kokilta edellytämme vähintään hygieniaosaamiskorttia ja hänen tehtäviinsä kuuluu ruuan suunnittelu ja valmistus keittiöapulaisten kanssa. Keittiöapulaisen tehtäviin kuuluu ruokailujen valmistelu ja kokin avustaminen.

Viestintä

Viestintä on uusi tehtävä Bigpepan leiriorganisaatiossa. Tarvitsemme Bigpepan viestinnän tiimiin someosaajia ja sisällöntuottajia.

 

Pienimuotoinen aiempi kokemus viestinnässä, somessa tai sisällöntuottamisessa katsotaan eduksi.

Turva

Leirin turvapäällikkö seuraa eri toimintapisteissä tapahtuvaa toimintaa, tarkkaillen turvallisuusseikkojen huomioimista kaikessa toiminnassa.

 

Turvapäällikkö suunnittelee ja valvoo leirin turvallisuutta sekä toimii tarvittaessa leirin johdon apuna äkillisessä onnettomuustilanteessa.

Pepamanageri/ VIP

Pepamanagerin tehtävänä on toimia leirillä henkilöresurssina ja olla käytettävissä alaleirien ohjelmien toteutuksessa, erityisesti pelastuspalvelu-teemaa koskevissa asioissa. Tuntee Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun toimintaa ja järjestää tarvittaessa kouluttajia alaleirien käyttöön.

Info

Info toimii leirijohdon vasempana kätenä. Ennen leiriä osallistuu markkinoinnin toteuttamiseen, henkilöiden ja logistiikan hallinnoimiseen. Leirin aikana Info on koko toiminnan hermokeskus, joka tietää kaikesta kaiken tai ainakin sen, mistä tieto löytyy.

 

Kioskin pyörittäminen, askartelu- ja toimistotarvikkeiden lainaaminen sekä juoksevien asioiden hoitaminen laidasta laitaan on infon normipäiväohjelmaa. Pitää olla valmis ottamaan vastaan, mitä eriskummallisimpia toiveita ja toteuttamaan niitä.

 

Perus infotyöskentelyn lisäksi vastaavat koko leirin henkilökunnan ”hallinnoinnista” esim. tiskivuoro- ja valmiusvuorolistan tekeminen. Infossa työskentelevät ovat leirin monitoimiosaajia, jotka pystyvät tarvittaessa auttavasti paikkaamaan muuta henkilökuntaa.

 

Tuntevat yhdessä leirin johdon kanssa henkilökunnan tiedot ja taidot sen verran hyvin, jotta osaavat tarvittaessa ohjata ihmisiä oikeisiin tehtäviin esim. poikkeustilanteissa.

Terveydenhoitaja

Vastaa leirin sairaanhoidosta ja terveydenhuollosta sekä huolehtii ensiapuvälineistä ja leirin lääkevarastosta.

 

Vastaa osaltaan leiripaikan terveydellisistä olosuhteista ja tapaturmien ennaltaehkäisystä.

Leiriterveydenhoitajalta edellytetään vähintään lähihoitajan perustutkintoa ja vankkaa kokemusta lääkkeiden käsittelystä.

Tirehtööri

Leirin tirehtööri on vastuussa leirin yhteisistä ohjelmista ja yhteishengen luomisesta. Leiritirehtöörin odotetaan olevan oma-aloitteinen, idearikas, yhteistyökykyinen, delegointitaitoinen, kielitaitoinen, luova ja improvisointikykyinen. Leiritirehtööri tulee toimeen myös kaikenikäisten lasten ja nuorten kanssa.

 

Tirehtööri toimii tarvittaessa ohjaajaresurssina.

Hae vapaaehtoiseksi Bigpepa leirille

Hae rohkeasti mukaan! Jokaiselle löytyy varmasti mieluisaa tekemistä. Hakemus täytetään lyyti järjestelmässä. Voit siirtyä täyttämään hakemusta alla olevasta napista.